Kavereiden kanssa mietittiin, pitäisikö sitä iltaa piristää vaikka ottamalla hieman kaljaa. Tietysti piti. Baariin ensin yhdelle, sitten kaljakaupan kautta kaverille juomaan sekä pelamaan pokeria ja MacGyver-juomapeliä. Sovimme, että baarien jälkeen tulemme jatkoille pelaamaan pokeria rahasta; naisia saa tuoda mukanaan sillä ehdolla, että ne joko osallistuvat peliin tai ovat hiljaa. Näin sovittiin, mutta jokainen toki tajusi, että jos jatkoilla tosiaan olisi naisia, saisi pokeri jäädä - elleivät naiset itse sitten haluaisi pelata.
Kun alla oli joku 6-8 kaljaa ja muutama hyvin vahva viinapaukku, kello oli siinä reilu yksitoista. Mukavassa nousuhumalassa sitten mietittiin, mennäänkö johonkin alkubaariin eli sellaiseen baariin, jossa juodaan yksi, kaksi kaljaa, samalla kun mietitään, mitä sitä loppuiltana tekisi, mihin menisi.
Menimme. Joimme hetken, jokainen makunsa mukaan, minä kaljaa, koska sen hinta/laatu -suhde oli selkeästi paras, niin kuin se useimmiten kaljan kohdalla on. Mietimme sitten siinä, menemmekö discohelvettiin vaiko johonkin rokkibaarin tyyppiseen. Äänestimmekin. Tasatulos.
Mutta rokkibaari oli lähempänä. Ilta meni rattoisasti, aika kului siivillä. Jossain vaiheessa, kun lähdin yksin hakemaan lisää juotavaa, illan ollessa jo hyvin pitkällä, huomasin hauskannäköisen ja -oloisen tytön, joka vaikutti hieman eksyneen oloiselta. Havaitsin myös, että hän sivusilmällä katseli minua, joten katsoin hieman hänen sivuunsa, ikään kuin siellä olisi minulle jotain katsottavaa; koskaan ei saa olla yli-innokas, yli-innokkuudesta tytöt eivät pidä. Vasta sitten kun huomasin hänen katsovan minua kohti, katsoin hänen silmiinsä, hieman hymyillen; ja hän vastasi katseeseeni, vastasi hymyyni.
Ajatus kulki sitä rataa, että jos menee jotain puhumaan, joutuu luultavasti tanssimaan; mutta jos taas ei mene puhumaan, aamulla sitten miettii, miksi ei mennyt. Tiesin kyllä, että mitä kauemmin siinä yksin juon kaljaa hölmön oloisena, sen tyhmemmältä ja säälittävämmältä vaikutan; ja siksi kaivoin kännykän taskustani ja olin kirjoittavani tekstiviestiä; näin voitin lisää miettimisaikaa.
Se oli kuitenkin turhaa, sillä kohta tyttö käveli luokseni, sanoen "moi". Ja kuten ounastelin, hän pyysi minua tanssimaan. Mutta koska en oikein siedä tanssimista, varsinkaan sellaista tanssimista, jossa joutuu epämääräisesti hytkymään, olin hieman vastahakoisen oloinen; ja tanssimisen sijasta ehdotin tytölle, josko mentäisiin jonnekin istumaan. Hän suostui, tietysti sillä ehdolla, että lähtisin vielä myöhemmin tanssimaan. Sormet ristissä lupasin.
Mitään järkevää en osannut tietenkään puhua, koska en tiedä, mistä ja miten puhua tuntemattomille. Ja koska en oikein pidä itsestäni puhumisesta, kyselin tytöltä, mitä hän tekee. Opiskeli humanistisia aineita, historiaa pääasiassa. Ajattelin, saisiko siitä aiheen, johon voisi yrittää ripustautua. Vaistosin kuitenkin, ettei saisi. Onneksi Viikate pelasti: juuri kun epämukava hiljaisuus alkoi olla tuloillaan, laittoi DJ soimaan Viikatteen Leimun; siitä kiitollinen huokaus, sekä DJ:lle että bändille. Tyttö sanoi kappaletta ihanaksi, minä kehuin bändiä, ja siitä saimme lopulta aiheen, joka meidät yhdisti, ainakin hetkeksi.
Istuimme sellaisessa kohdassa, jonka ohi täytyi kävellä, jos halusi vessaan. Kaverini siitä aina välillä kulkivat, ja huomatessani minut he katsoivat sillä silmällä kuin minua olisi onnistanut, joku näytti peukaloakin. Tyttö oli sen verran nokkela ja hyvä lukemaan tilanteita ja ihmisiä, että hän tunnisti ne henkilöt, jotka tunnistivat minut; ja jossain vaiheessa puhe kääntyi siihen, millaisessa porukassa olimme liikkeellä. Kerroin olevani kavereideni kanssa, niin oli tyttökin, hänen kaverinsa olivat kuulemma tanssimassa. Tämä oli paha juttu, sillä kun juttu kääntyi tanssimiseen, tyttö pakotti minut lunastamaan lupaukseni. Joten menin sitten "tanssimaan".
En tietenkään tanssinut, siinä merkityksessä kuin tanssiminen yleensä ymmärretään, vaan lähinnä liikuin epämääräisesti musiikin tahtiin. Katsoin tyttöä silmiin niin paljon kuin ajattelin sopivan olevaa, jo siitäkin syystä, ettei hän kiinnittäisi huomiota itse tanssimiseen; ja se tuntui toimivan, sillä jossain vaiheessa hän otti minua käsistä kiinni ja suuteli pehmeästi huulille. Hitaiden alettua, kun melkoisen voimakas humala yhdistyi Don Huonojen Hyvää yötä ja huomenta -vetistelyyn sekä tytön pehmeisiin huuliin ja hänen kehoani vasten painautuneihin tisseihin, oli tunnelma äärimmäisen huumaava ja euforinen, se oli vähän kuin taivaassa olisi ollut, minä toivoin, että tämä laulu kestäisi ikuisesti, että tämä tunne kestäisi ikuisesti.
Kun hitaat loppuivat, kysyin tytöltä, lähdetäänkö meille kuuntelemaan musiikkia. Hän vastasi hymyilemällä; siitä päättelin, että hän lähtisi.
Mutta aavalta puhalsi kylmää. Tytön kaverit tulivat paikalle sanoen olevansa lähdössä, ja samalla kävi ilmi, että he asuivat melko kaukana ja - mikä vielä pahempaa - että tytöllä olisi aamulla tärkeää ohjelmaa, niin ettei hän voi jäädä tänne. Hän hieman vastusteli kavereitaan, mutta ilmeisesti ohjelma oli niin tärkeää, että hänen oli pakko mennä; tai sitten hän vain kusi minua silmään. Sekin on toki mahdollista, että hänen kaverinsa ajattelivat minun olevan kaukaa kierrettävä tyyppi ja jollakin yhteisellä, enemmän tai vähemmän sovitulla koodilla veivät tytön muassaan. Joka tapauksessa ennen lähtöään vaihdoimme puhelinnumeroita, samoin kuin vielä yhden halauksen.
Heidän lähdettyään etsin kaverini, ei ollut heitäkään onnistanut, joku oli kuulemma tanssinut hitaita jonkun semijulkkiksen kanssa. Sain osakseni pientä vittuilua, niin kuin asiaan kuuluu, ja otin sen huumorilla, niin kuin asiaan kuuluu. Sitten ostamaan yöpalaa, viimeiset yritykset pizzajonossa, hieman pössyttelyä, sen jälkeen pokeria. Se kuitenkin loppuu lyhyeen, koska kukaan ei enää jaksa; ilta on ottanut omansa, huvi vaatinut veronsa.
Kun alla oli joku 6-8 kaljaa ja muutama hyvin vahva viinapaukku, kello oli siinä reilu yksitoista. Mukavassa nousuhumalassa sitten mietittiin, mennäänkö johonkin alkubaariin eli sellaiseen baariin, jossa juodaan yksi, kaksi kaljaa, samalla kun mietitään, mitä sitä loppuiltana tekisi, mihin menisi.
Menimme. Joimme hetken, jokainen makunsa mukaan, minä kaljaa, koska sen hinta/laatu -suhde oli selkeästi paras, niin kuin se useimmiten kaljan kohdalla on. Mietimme sitten siinä, menemmekö discohelvettiin vaiko johonkin rokkibaarin tyyppiseen. Äänestimmekin. Tasatulos.
Mutta rokkibaari oli lähempänä. Ilta meni rattoisasti, aika kului siivillä. Jossain vaiheessa, kun lähdin yksin hakemaan lisää juotavaa, illan ollessa jo hyvin pitkällä, huomasin hauskannäköisen ja -oloisen tytön, joka vaikutti hieman eksyneen oloiselta. Havaitsin myös, että hän sivusilmällä katseli minua, joten katsoin hieman hänen sivuunsa, ikään kuin siellä olisi minulle jotain katsottavaa; koskaan ei saa olla yli-innokas, yli-innokkuudesta tytöt eivät pidä. Vasta sitten kun huomasin hänen katsovan minua kohti, katsoin hänen silmiinsä, hieman hymyillen; ja hän vastasi katseeseeni, vastasi hymyyni.
Ajatus kulki sitä rataa, että jos menee jotain puhumaan, joutuu luultavasti tanssimaan; mutta jos taas ei mene puhumaan, aamulla sitten miettii, miksi ei mennyt. Tiesin kyllä, että mitä kauemmin siinä yksin juon kaljaa hölmön oloisena, sen tyhmemmältä ja säälittävämmältä vaikutan; ja siksi kaivoin kännykän taskustani ja olin kirjoittavani tekstiviestiä; näin voitin lisää miettimisaikaa.
Se oli kuitenkin turhaa, sillä kohta tyttö käveli luokseni, sanoen "moi". Ja kuten ounastelin, hän pyysi minua tanssimaan. Mutta koska en oikein siedä tanssimista, varsinkaan sellaista tanssimista, jossa joutuu epämääräisesti hytkymään, olin hieman vastahakoisen oloinen; ja tanssimisen sijasta ehdotin tytölle, josko mentäisiin jonnekin istumaan. Hän suostui, tietysti sillä ehdolla, että lähtisin vielä myöhemmin tanssimaan. Sormet ristissä lupasin.
Mitään järkevää en osannut tietenkään puhua, koska en tiedä, mistä ja miten puhua tuntemattomille. Ja koska en oikein pidä itsestäni puhumisesta, kyselin tytöltä, mitä hän tekee. Opiskeli humanistisia aineita, historiaa pääasiassa. Ajattelin, saisiko siitä aiheen, johon voisi yrittää ripustautua. Vaistosin kuitenkin, ettei saisi. Onneksi Viikate pelasti: juuri kun epämukava hiljaisuus alkoi olla tuloillaan, laittoi DJ soimaan Viikatteen Leimun; siitä kiitollinen huokaus, sekä DJ:lle että bändille. Tyttö sanoi kappaletta ihanaksi, minä kehuin bändiä, ja siitä saimme lopulta aiheen, joka meidät yhdisti, ainakin hetkeksi.
Istuimme sellaisessa kohdassa, jonka ohi täytyi kävellä, jos halusi vessaan. Kaverini siitä aina välillä kulkivat, ja huomatessani minut he katsoivat sillä silmällä kuin minua olisi onnistanut, joku näytti peukaloakin. Tyttö oli sen verran nokkela ja hyvä lukemaan tilanteita ja ihmisiä, että hän tunnisti ne henkilöt, jotka tunnistivat minut; ja jossain vaiheessa puhe kääntyi siihen, millaisessa porukassa olimme liikkeellä. Kerroin olevani kavereideni kanssa, niin oli tyttökin, hänen kaverinsa olivat kuulemma tanssimassa. Tämä oli paha juttu, sillä kun juttu kääntyi tanssimiseen, tyttö pakotti minut lunastamaan lupaukseni. Joten menin sitten "tanssimaan".
En tietenkään tanssinut, siinä merkityksessä kuin tanssiminen yleensä ymmärretään, vaan lähinnä liikuin epämääräisesti musiikin tahtiin. Katsoin tyttöä silmiin niin paljon kuin ajattelin sopivan olevaa, jo siitäkin syystä, ettei hän kiinnittäisi huomiota itse tanssimiseen; ja se tuntui toimivan, sillä jossain vaiheessa hän otti minua käsistä kiinni ja suuteli pehmeästi huulille. Hitaiden alettua, kun melkoisen voimakas humala yhdistyi Don Huonojen Hyvää yötä ja huomenta -vetistelyyn sekä tytön pehmeisiin huuliin ja hänen kehoani vasten painautuneihin tisseihin, oli tunnelma äärimmäisen huumaava ja euforinen, se oli vähän kuin taivaassa olisi ollut, minä toivoin, että tämä laulu kestäisi ikuisesti, että tämä tunne kestäisi ikuisesti.
Kun hitaat loppuivat, kysyin tytöltä, lähdetäänkö meille kuuntelemaan musiikkia. Hän vastasi hymyilemällä; siitä päättelin, että hän lähtisi.
Mutta aavalta puhalsi kylmää. Tytön kaverit tulivat paikalle sanoen olevansa lähdössä, ja samalla kävi ilmi, että he asuivat melko kaukana ja - mikä vielä pahempaa - että tytöllä olisi aamulla tärkeää ohjelmaa, niin ettei hän voi jäädä tänne. Hän hieman vastusteli kavereitaan, mutta ilmeisesti ohjelma oli niin tärkeää, että hänen oli pakko mennä; tai sitten hän vain kusi minua silmään. Sekin on toki mahdollista, että hänen kaverinsa ajattelivat minun olevan kaukaa kierrettävä tyyppi ja jollakin yhteisellä, enemmän tai vähemmän sovitulla koodilla veivät tytön muassaan. Joka tapauksessa ennen lähtöään vaihdoimme puhelinnumeroita, samoin kuin vielä yhden halauksen.
Heidän lähdettyään etsin kaverini, ei ollut heitäkään onnistanut, joku oli kuulemma tanssinut hitaita jonkun semijulkkiksen kanssa. Sain osakseni pientä vittuilua, niin kuin asiaan kuuluu, ja otin sen huumorilla, niin kuin asiaan kuuluu. Sitten ostamaan yöpalaa, viimeiset yritykset pizzajonossa, hieman pössyttelyä, sen jälkeen pokeria. Se kuitenkin loppuu lyhyeen, koska kukaan ei enää jaksa; ilta on ottanut omansa, huvi vaatinut veronsa.
No comments:
Post a Comment