Kaveri soitti ja kysyi, lähdenkö kohti Tamperetta, ei kuitenkaan Hämeenkadun Approon. Tai siksi me sinne menemme, että se siellä on ja sen seurauksesta varmaan paljon väkeä, mutta emme itse tapahtumaan aio osallistua; sen sijaan tyydymme katselemaan tilannetta ja juomaan jossain kaljaa. Näillä näkymin torstaita on tarkoitus jatkaa perjantailla, ja jos Tampere tarjoaa riittävästi lystiä, myös lauantailla.
Alkuillasta ilmeisesti seuraan on liittymässä lisää porukkaa. En pidä siitä, koska suhtaudun "uusiin" ihmisiin melkoisella varauksella, en siksi, että ajattelisin heidän olevan jotenkin epäilyttäviä, vaan siksi, että heidän seurassaan on niin ahdistunut olo, ja koska kaikenlainen sosialisointi uusien ihmisten kanssa on niin vaivalloista ja voimia kuluttavaa. Toisin sanoen en näe mitään arvoa "uusiin ihmisiin tutustumisessa", vaan yleensä kaikki tällainen vain vituttaa.
Innostuminen "uusiin ihmisiin" onkin yleensä naisten heiniä. Miehille se on raskas taakka kantaa. Tämä on kai yksi syy siihen, miksi naisia pidetään sosiaalisilta taidoiltaan "parempina". Varmaan he sitä sitten ovat, jos sosiaalisiksi taidoiksi määritellään aivoton tunnelätinä tykkäämis- ja kiusaamisleikkeineen. Yleensä myös väitetään, että naiset lukevat implisiittisiä viestejä paremmin. Roskaa. Naiset kyllä yrittävät lukea implisiittisiä viestejä, mutta joko menevät täysin harhaan tai lukevat jotain, mitä ei koskaan ollut edes olemassakaan.
Miehillä asiat ovat yksinkertaisia, ja siksi he osuvat keskimäärin paremmin ja useammin oikeaan kuin naiset. Jos joku soittaa ja kysyy, mennäänkö kaljalle, mies tekee siitä tulkinnan, että koska joku pyytää häntä kaljalle, hänen seuransa ei ole täysin vastenmielistä. Ja mitä useammin häntä pyydetään kaljalle tms., sitä ylemmäs hän oman seuransa houkuttelevuuden kohottaa. Toki muutkin seikat tähän vaikuttavat, kuten se, kuka pyytää ja mihin, sekä se, odotetaanko mieheltä jotain muutakin kuin vain kaljalle menoa; esimerkiksi jos kaljallemenon ohella täytyy aina tehdä jokin palvelus kaverilla ilman vastavuoroisuutta tai oletusta vastavuoroisuudesta, silloin mies kyllä nopeasti tajuaa, että häntä käytetään hyväksi.
Toisin sanoen mies postuloi itselleen, joko tiedostaen tai tiedostamatta, seuraavan ehtolauseen: Jos minun seuraani halutaan ilman muita pyyteitä, silloin se, kuka seuraani haluaa, pitää minua enemmän tai vähemmän kaverina.
Olemme kaverini kanssa kahdestaan alkuillan. Se voi olla miehille ahdistavaa, koska miehille voi tuottaa vaikeuksi olla kahdestaan. Toisin kuin naisilla, miehillä ei ole bestiksiä, miehillä on vain erisuuruinen joukko kavereita, joiden kaveruuden "aste" määräytyy suurin piirtein sen mukaan, kuinka paljon kunkin kanssa tulee vietettyä aikaa. Tästä pääsemmekin sujuvasti kaveruuden ja ystävyyden rajanvetoon. Keksin kolme määritelmää:
1) Ystävyyden ja kaveruuden voi määritellä sen suhteen, millainen olo tulee kaverin kanssa kahdestaan ollessa: jos olo on rento, ilman että koko ajan miettii, onko muita tulossa, silloin kyseessä on todennäköisesti ystävyys; mutta jos olo on vaivautunut, silloin kyseessä on vain kaveruus. Huono puoli määritelmässä on se, että se ei ota lainkaan huomioon kaverin kanssa vietettyä ajan määrää.
3) Helpoin tapa määritellä ystävyys ja kaveruus olisi yksinkertaisesti tarkkailla sitä, kenen kanssa mies viettää vapaaehtoisesti aikaansa: eli ystävyys ja ei-ystävyys olisi jonkinlainen jatkumo, ja se, jonka kanssa aikaa tulisi eniten vietettyä, olisi paras ystävä, ja se, jonka kanssa vähiten, olisi sitten vähiten kaveri. Tämä määrittely ei kuitenkaan ota juurikaan olosuhteita huomioon: voihan olla, että olosuhteiden pakosta viettää eniten aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka seura on vain jokseenkin kiinnostavaa. Esimerkiksi jos on lähtenyt jonnekin opiskelemaan tms.
Alkuillasta ilmeisesti seuraan on liittymässä lisää porukkaa. En pidä siitä, koska suhtaudun "uusiin" ihmisiin melkoisella varauksella, en siksi, että ajattelisin heidän olevan jotenkin epäilyttäviä, vaan siksi, että heidän seurassaan on niin ahdistunut olo, ja koska kaikenlainen sosialisointi uusien ihmisten kanssa on niin vaivalloista ja voimia kuluttavaa. Toisin sanoen en näe mitään arvoa "uusiin ihmisiin tutustumisessa", vaan yleensä kaikki tällainen vain vituttaa.
Innostuminen "uusiin ihmisiin" onkin yleensä naisten heiniä. Miehille se on raskas taakka kantaa. Tämä on kai yksi syy siihen, miksi naisia pidetään sosiaalisilta taidoiltaan "parempina". Varmaan he sitä sitten ovat, jos sosiaalisiksi taidoiksi määritellään aivoton tunnelätinä tykkäämis- ja kiusaamisleikkeineen. Yleensä myös väitetään, että naiset lukevat implisiittisiä viestejä paremmin. Roskaa. Naiset kyllä yrittävät lukea implisiittisiä viestejä, mutta joko menevät täysin harhaan tai lukevat jotain, mitä ei koskaan ollut edes olemassakaan.
Miehillä asiat ovat yksinkertaisia, ja siksi he osuvat keskimäärin paremmin ja useammin oikeaan kuin naiset. Jos joku soittaa ja kysyy, mennäänkö kaljalle, mies tekee siitä tulkinnan, että koska joku pyytää häntä kaljalle, hänen seuransa ei ole täysin vastenmielistä. Ja mitä useammin häntä pyydetään kaljalle tms., sitä ylemmäs hän oman seuransa houkuttelevuuden kohottaa. Toki muutkin seikat tähän vaikuttavat, kuten se, kuka pyytää ja mihin, sekä se, odotetaanko mieheltä jotain muutakin kuin vain kaljalle menoa; esimerkiksi jos kaljallemenon ohella täytyy aina tehdä jokin palvelus kaverilla ilman vastavuoroisuutta tai oletusta vastavuoroisuudesta, silloin mies kyllä nopeasti tajuaa, että häntä käytetään hyväksi.
Toisin sanoen mies postuloi itselleen, joko tiedostaen tai tiedostamatta, seuraavan ehtolauseen: Jos minun seuraani halutaan ilman muita pyyteitä, silloin se, kuka seuraani haluaa, pitää minua enemmän tai vähemmän kaverina.
Olemme kaverini kanssa kahdestaan alkuillan. Se voi olla miehille ahdistavaa, koska miehille voi tuottaa vaikeuksi olla kahdestaan. Toisin kuin naisilla, miehillä ei ole bestiksiä, miehillä on vain erisuuruinen joukko kavereita, joiden kaveruuden "aste" määräytyy suurin piirtein sen mukaan, kuinka paljon kunkin kanssa tulee vietettyä aikaa. Tästä pääsemmekin sujuvasti kaveruuden ja ystävyyden rajanvetoon. Keksin kolme määritelmää:
1) Ystävyyden ja kaveruuden voi määritellä sen suhteen, millainen olo tulee kaverin kanssa kahdestaan ollessa: jos olo on rento, ilman että koko ajan miettii, onko muita tulossa, silloin kyseessä on todennäköisesti ystävyys; mutta jos olo on vaivautunut, silloin kyseessä on vain kaveruus. Huono puoli määritelmässä on se, että se ei ota lainkaan huomioon kaverin kanssa vietettyä ajan määrää.
3) Helpoin tapa määritellä ystävyys ja kaveruus olisi yksinkertaisesti tarkkailla sitä, kenen kanssa mies viettää vapaaehtoisesti aikaansa: eli ystävyys ja ei-ystävyys olisi jonkinlainen jatkumo, ja se, jonka kanssa aikaa tulisi eniten vietettyä, olisi paras ystävä, ja se, jonka kanssa vähiten, olisi sitten vähiten kaveri. Tämä määrittely ei kuitenkaan ota juurikaan olosuhteita huomioon: voihan olla, että olosuhteiden pakosta viettää eniten aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka seura on vain jokseenkin kiinnostavaa. Esimerkiksi jos on lähtenyt jonnekin opiskelemaan tms.
No comments:
Post a Comment